Matkalla rosenkreutzilaiseksi

vpm_temppeli-1024x396.jpg

Tämä artikkeli on julkaistu Ruusu-risti lehdessä numerossa 3/15.

Minusta tuli virallisesti ruusu-ristiläinen keväänä 2015. Olin opiskellut Pekka Ervastin tuotantoa jo muutaman vuoden ajan, mutta antroposofia ja Rudolf Steinerin tuotanto ovat kuitenkin olleet pääasiallinen henkinen tieni. Vasta viime keväänä tutustuttuani lähemmin muutamiin veljiin ymmärsin, että tuo rosenkreutzelainen tahdonsuunta ja Kristuksen läsnäolo olivat myöskin Ervastin opetuksissa, ja ennen kaikkea seurassa. Kesäkursseille meninkin sillä asenteella, että jos löytäisin kanssaveljistä sellaista henkistä asennetta, jossa esoteeris-kristillinen sydämeni soi, tuntisin olevani oikeassa paikassa.

Näin todellakin kävi. Koin niin paljon ymmärtävää ja samanhenkistä tunnelmaa noiden viiden päivän aikana, etten epäillyt hetkeäkään valintaani tulla ruusu-ristiläiseksi. Nyt jälkeenpäin voi sanoa, että löysin uuden, tärkeän osan henkistä perhettäni ja kohtasin vanhoja ystäviä edellisiltä seikkaluilta.

Meidät uudet otettiin mielestäni todella hyvin mukaan toimintaan ja keskusteluihin. En kokenut olevani ensikertalainen muihin verrattuna, vaan mielipiteeni, kokemukseni ja teoriani otettiin kiinnostuneesti ja vakavasti vastaan. Tärkeää oli minulle myös se, että jokainen sai puhua vapaasti siitä totuudesta käsin, mistä itse halusi. Tunsin, että vapaan ajattelun pyhätön käsite piti paikkansa täällä. Ei ollut ongelmaa siteerata Steineria, Blavatskyä tai itämaisia mestareita, eikä myöskään puhua kokemuksesta kuin kokemuksesta tuntien aidosti, että ne kiinnostivat ihmisiä. Ei pelkästään heidän Ervastilta opittujen tietojensa takia, vaan siksi että he olivat kiinnostuneita siitä, mitä minulla oli sanottavana.

Henkiset seurat tarvitsevat vapautta, jotta ne voisivat hengittää, pysyä elossa, ja ruusu-ristillä on hyvät edellytykset olla näyttämässä esimerkkiä monelle seuralle. Kilpailu ihmisistä käy yhä suuremmaksi tällä vuosituhannella. Joogaseurat ja mindfullnes ovat läsnä valtavirrassa, ja monet mahdolliset totuudenetsijät saattavat joutua etsimään vakavaa seuraa pitkän aikaa tuosta self-help henkisyyden massiivisesta kirjosta. Mikäli teosofiset seurat kuten ruusu-risti, antroposofia ja teosofia eivät tee välttämätöntä uudistumista pysyäkseen ajan hengen mukana, uskon, että tulevaisuuden henkisyys saattaa päätyä moraalittomaan ja egoistiseen itsensä kehittämishenkisyyteen, taikka hurmoshenkiseen paasaamiseen. Uskoni uudistuksen mahdollisuuteen kasvoi kesäkurssin ansiosta. Peli ei ole menetetty.

Ihmisen synty

vp-lukka-taulu29.jpg

Joka päivälle oli valittu yksi veljistä vetämään vapaamuotoinen alustus päivän kappaleista, ja heidän tehtävänään oli myös keksiä meille kysymyksiä teemojen mukaan. Alustukset olivat mielestäni tärkeitä, sillä jokainen alustaja antoi aina oman ainutlaatuisen näkökulmansa aiheista. Sen jälkeen meidät jaettiin ryhmiin ja aloimme keskustella annetuista kysymyksistä. Valitettavasti aika loppui nopeasti, ja usein ehdimme keskustelemaan vasta puolista kysymyksistä, kun gongi jo soi kutsuen meidät takaisin koolle. Seuraava tunti käsiteltiin yhdessä kysymyksiä, niin että jokainen sai vuorollaan kertoa lyhyesti tai pitkästi omia mietteitään. Kaikki olivat mielestäni kuitenkin tahdikkaita, joten puolen tunnin saarnoilta onneksi vältyimme. Tunnin lopuksi alustaja ja presidenttimme kertoivat mietteensä kysymyksistä.

Tämän vuoden kurssikirjan Pekka Ervastin Ihmisen synnyn teemat olivat olleet minulle tuttuja Steinerin Antroposofinen hengentiede -kirjasta. Manvantarat ja enkelihierarkiat olivat siinäkin tärkeässä roolissa, ja yhdennäköisyys oli lähes hämmentävä. Steinerin ja Ervastin on ollut pakko saada tietonsa samasta lähteestä, Akasha-kroniikasta luulisin. Toisin kuin Steinerin haastavaa kieltä ja välistä tökkivää suomennosta, oli Ervastin kirjaa yllättävän helppoa lukea ja ajatella läpi. Minulla on käynyt usein mielessä, että olisi aivan mahtavaa joskus meditoida koko ihmisen synty Saturnuksesta asti hierarkioiden ja olemuspuolien kanssa yhdellä istumalla. Se on kuitenkin pitkäaikaisempi prosessi, mutta on mielestäni tärkeää, että lukijoina luomme ajattelumme ja jopa tunteidemme kautta kokonaisvaltaisen kokemuksen mitä tahansa tekstiä lukiessa. Steiner on sanonut normaalin ajattelumme sijaitsevan muodonhenkien tasolla: muodossa. Voimme kuitenkin nostaa ajattelun liikkeenhenkien tasolle, jolloin ajattelumme tulee eläväksi, aktiiviseksi, todellisuutta kokevaksi voimaksi. Tätä taitoa voi harjoitella esimerkiksi nimenomaisella luetun tekstin elävöittämisellä mielikuvituksen voiman kautta.

Käsittelimme päivittäin yhdestä kahteen kappaletta aloittaen yhdeksännestä luvusta. Lauantain teemana olivat astraalikehomme muokkaaminen mentaalikehoksi. Mentaalikeho oli minulle uusi termi, sillä Steiner luokittelee sielun tasot aistimus-, äly-, mieli- ja tietoisuussieluiksi. Kuitenkin mentaalikeho on helposti ymmärrettävä käsite. Astraalikehon osaksi jopa eläimelliset halut ja tunteet voidaan ottaa hallintaan juuri mentaalikehon puhtaiden ajatuksien kautta. Kokemukseni mukaan astraaliteetissämme asustavat myös epäpuhtaat ajatusoliot, jotka pyörivät joka hetki ympärillämme antaen meille valmiita mielipiteitä ja ulkoa saatuja maailmankuvia sekä moraalia.

Kun aktivoimme keskittymisharjoituksien kautta ajattelumme kätköissä uinuvan tahdon, voi työmme alkaa. Tuota työtä kutsutaan Kalevalan kielellä kyisen pellon kyntämiseksi. Kyyt ovat alempia astraalisia ajatuksia ja tunteita, jotka voimme muuntaa vain kultaisen auran kanssa. Kultainen aura on sen sijaan maailmankuva, jonka olemme takoneet todellisen minuutemme ohjaksissa. Se on vapaa alemmista tunteista ja ajatuksista, joten ollessamme yhteydessä siihen voimme oivaltaa, mitkä ajatukset ja tunteet ovat maailmankuvamme kanssa harmoniassa ja mitkä ovat kyitä, jotka haluavat myrkyttää meitä.

Sunnuntaina oli vuorossa luvut 11 ja 12, eetteriruumis ja eetteriruumiin toiminta. Päivän alustaja Jarmo Ikola antoi hienon kuvauksen siitä, mihin nykypäivän tiede ja modernit käsitteet pystyvät. Voisiko tiede laajentaa tutkimuskenttäänsä myöskin eetteri-, astraali- tai peräti henkimaailmaan asti? Jarmo suositteli meitä tutustumaan Ervastin Eetteriruumis-kirjaseen, jossa Ervast kertoo neljän eri eetterin ominaislaaduista. Kemiallisen eetterin työstämisen ohjenuora oli, ettei ihminen pitäisi mistään kiinni. Tämä tarkoittanee sitä, että olisimme valmiita, kuten Kristus meitä kehoitti, päästämään irti kaikesta ja seuraamaan häntä. Voimme tiedostaa henkistä tietä kulkemalla, kuinka alemmat ajatuksemme, tunteemme, halumme ja unelmamme saattavatkin viedä meitä pois kohtalon tieltä, ja ihminen, joka on valmis päästämään tästä kaikesta irti, on mielestäni ottanut tärkeän askeleen kohti rosenkreutzelaista, korkeampaa päivätajuntaa.

Normaalia päivätajuntaamme voi kutsua mentaalis-materialistiseksi, mutta Jarmo kehoitti meitä nousemaan siveellis-henkiselle tasolle. Tällainen korkeampi, olemuspuoliansa tiedostava oleminen antaa meille edellytykset todella tehdä yhteistyötä henkimaailman ja kohtalomme kanssa. Magneettieetterin eli sukupuolieetterin läksy on rauhallinen ja tietoinen eläminen psyykkisenä olentona.

Aistimuseetteri kantaa meille aistien välityksellä tietoa maailmasta. Ongelma tässä on vain se, että aivoihimme sidottu ajattelu kuolettaa nuo aistimukset. Tämä tarkoittaa sitä, että elämme menneisyyden verhoihin kiedottuina emmekä koe maailmaa itseään, vaan olemme “tappaneet” nuo aistimukset, jotta aivomme voisivat prosessoida ja lokeroida ne omille paikoilleen. Läksy aistimuseetterin kehittämiseen on luovan tiedon käyttö. Jos harjoitamme tietoisuuttamme olemaan koko ajan tietoinen siitä, kuka olemme, mitä teemme ja miten teemme elämämme arkipäiväisetkin askareet, voimme askel askeleelta5630001_orig.jpg elävöittää aistimuseetteriä itsessämme. Tähän auttaa Steinerin takautuva tarkastelu, jossa päivä ajatellaan illan päätteeksi lopusta alkuun, korjaten omat virheemme ja negatiivisuutemme. Jarmo ehdotti myös, että jos voisimme tarkistaa jokaisena iltana kantamme kaikkiin asioihin sekä ennakkoluulottomasti muuttaa mielipiteitämme ja periaatteitamme, tekisi se todella hyvää eetterikehollemme. Neljäs eetteri eli muistieetteri kantaa elämän muistia itsessämme, ja juuri ennakkoluulottomuus voi antaa meille mahdollisuuden havainnoida maailmanmuistia jopa yli aikojen.

Maanantaina oli alustusvuorossa Marko Manninen, joka antoi aivan toisenlaisia kysymyksiä meille pohdittavaksi kappaleiden 13 ja 14 pohjalta. Onko luonnontiede viimeisen sadan vuoden aikana päässyt tutkimuksissaan lähemmäksi Ervastin näkemystä siitä, että ihminen ei olisikaan kehittynyt eläimistä vaan hänen muotonsa on ollut alusta asti? Fyysisestä kehosta kertovissa kappaleista sai hyvin inspiraatiota miettiessään, millainen olisi täydellinen ihminen, kasvi tai eläin, ja kuinka ihmisen fyysinen keho kantaa viisautta ja kuinka voimme opetella kuuntelemaan sitä.

Tiistaina ja keskiviikkona oli vuorossa sairaus ja terveys eli viimeiset kappaleet. Puhuimme ryhmissä siitä, kuinka voisimme voittaa materialismista johtuvan kiireyden, ja myöskin alkoholin vaaroista henkisellä tiellä. Tärkeä kysymys itselleni oli myös se, voiko henkistä tietoa himoita samalla tavalla, kuin ihminen himoitsee jotain materiaalista. Tämä pulmallinen kysymys on pitänyt minut otteessaan jo pitemmän aikaan, enkä päässyt siitä vieläkään selvyyteen. Tärkeää on kuitenkin, että mielestäni ei ole mitään syytä jättää kulkematta henkistä tietä, vaikka motiivit olisivatkin itsekkäät. Henkinen tie kyllä laittaa ihmisen kohtaamaan nuo motiivinsa ja työstämään niitä, kohtaamaan parempia motiiveita, ja jos ei tällaiset motiivit enää motivoikaan ihmistä, jää häneltä tie kulkematta.

Luennot

Kesäkurssin aikana pidettiin myös neljä avointa iltaluentoa, jotka aloitti “Tarvitsen nimen”, aiheena nykyajan hurja maailma. Luento käsitteli elävällä tavalla nykypäivää tosi-tv -sarjojen teemoista tulevaisuuden uhkakuviin. Nakutreffit, Ensitreffit alttarilla sekä Viettelysten saari kertovat, millaisia formaatteja löytyy tänä päivänä televisiosta. Näinkö alas ihminen pääsee, että katselee pareja pettämässä toisiaan Thaimaan lämmössä, tai alastomia suomalaisia pariutumassa autiolla saarella? Tulevaisuus antaa ihmiselle mahdollisuuden yhä suurempaan vapauteen valita paikkansa. Valitettavasti himoluonnollemme kehitetään jatkuvsti uusia tyydytys- sekä riippuvuusmuotoja. Seksuaali-, väkivalta- ja päihtymysvoimilla voidaan katkaista henkisen kehityksen tarve, mikäli alempien halujemme ruokkimismenetelmät kasvavat samaan tahtiin.

vorozh_(1).png

Kauno Mannonen luennoi lauantaina tutusta aiheestaan Kalevalasta. Sammon takominen on vertauskuva hengen tuomiseksi fyysiseen, ja tämä on tehtävämme totuudenetsijöinä. Emme pysty takomaan Sampoa orjilla, tahdonalaisilla taipumuksillamme, vaan meidän on löydettävä henkemme tahto, sillä vain se pystyy läsnäolollaan puhaltamaan ilman, jotta takominen onnistuisi. Sammon valmistuttua ei meidän tarvitse enää huolehtia mammonasta, sillä Sampo antaa meille jokapäiväisen leipämme; se ruokkii sielumme kylläiseksi.

Kaunon luento oli virkistävä, sillä hänestä huomaa, että hän on omistautunut Kalevalan tutkimiselle, eikä ole menettänyt innostustaan vuosien työstämisenkään jälkeen. Pohjanakkamme, eli Luciferinen puolemme on kätkenyt Sammon pimeimpään koloon, mitä meistä löytyy. Tämä muistuttaa minua siitä, mitä kuulin joskus Logoksesta. Se piiloutui syvimpään haavaamme, arimpaan kohtaamme. Joten sieltä, missä sattuu, pelottaa ja suututtaa, voimmekin löytää yhteyden Jumalkipinäämme. Sammon hajotessa saa koko maailma osansa tuosta ihmeellisestä asiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että työskennellessämme henkisesti saa koko maailma siitä jotain hyvää. Mielestäni tämä on hyvä motiivi meille ottaa henkinen työ ja meditaatio vakavasti.

Sunnuntain luennosta vastasi Jukka Sarno. Hän oli opiskellut Max Heindelin Ruusu-ristiläinen maailmankatsomus -kirjaa, mutta lainasi esitelmässään taitavasti myöskin Fibonaccin lukujonoa eli kultaista leikkausta, sekä uuden tutkijoita, kuten Lähdekenttä -kirjan kirjoittajaa David Willcockia. Jumalan poika eli jumallisen järjen kipinä meissä on mielestäni rosenkreutzelaisen tie, totuus ja elämä. Tämän järjen herättäminen meissä on juurikin henkemme silmä. Jukan esitelmä oli laaja-alainen kuvaus henkisestä virtauksesta, jota ruusu-ristissä kuljetaan. Voimme oppia tulemaan tietoiseksi ja hallitsemaan käyttövälineitämme, jotka ovat kehittyneet aikojen saatossa. Jukka kuvasi isommassa mittakaavassa henkistä kehitystämme, josta puhutaan paljon Ruusu-ristiläisessä maailmankatsomuksessa. Hän löysi sopivasti yhtymäkohtia Pekka Ervastin ja Max Heindelin katsomuksista, joiden mukaan ihminen voi itse oppia kokemaan henkiset totuudet psykologisen kehityksen ansiosta. Lopulta ihminen tulee ymmärtämään Kristuksen todellisuudessa; hän vihkiytyy maailman mysteerien tuntijaksi. Se ei kuitenkaan vieraannuta meitä fyysisestä elämästä vaan tekee meistä kokonaisia ihmisiä, sellaisia, joissa aine ja henki yhtyvät.

Viimeisen luennon piti Jarmo Anttila. Hän aloitti luentonsa kertomalla, että mysteeriokoulujen ovella luki aina: “Tunne itsesi.” Ihmisen erheellinen omakuva sosiaalisena eläimenä ei anna meille merkityksellistä kuvaa elämästä. Tämä voi alkaa helposti masentaa, ja lopulta on ihmisen ryhdyttävä itsensä ja totuuden etsijäksi.

283686.jpg

Ruusu-ristiläisessä maailmankuvassa on seitsemän Manvantaraa, Brahmanin luomispäivää. Henkiset hierarkiat ovat yhdeksässä tasossa olevia henkisiä olentoja, jotka tekevät työtä yhdessä, myöskin auttaen ihmistä kasvamaan henkisesti. Toiset olennot, Luciferit ja Ahrimanit, yrittävät viekotella ihmisiä lankeamaan syntiin yhä uudestaan ja uudestaan. Tällainen tapaus kävi Atlantiksen juurirodussa ja sen seurauksena suuri tulva tuhosi lähes koko silloisen ihmiskunnan. Manu, yksi Venukselta tulleista ihmiskunnan auttajista kokosi kuitenkin ihmisyksilöiden yhteisön, joiden kanssa hän loi perustan meidän nykyiselle juurirodulle muinaiseen Intiaan.

Mistä tämä kaikki on lähtenyt sitten liikkeelle? Absoluuttisesta Jumaluudesta, jonka ilmenemismuodot ovat isä- ja äitijumaluus. Tämä äiti-isä synnytti ainokaisen poikansa kosmisen Kristuksen, toisen Logoksen sekä kolmannen Logoksen eli Pyhän Hengen, johon kuuluivat kaikki edellä mainitut enkelikunnat. Koko kosmos toimii rakkaustajunnaksi kutsutulla voimalla, ja me ihmiset muodostamme tuon kosmisen Kristuksen kehon.

Jotta voisimme tulla ihmisiksi isolla I:llä, on meidän tultava tietoiseksi meidän kosmisesta korkeammasta minuudestamme: Kristuksesta. Tässä auttavat meitä henkisten opettajien ohjeet, ja Pekka Ervast neuvoo meitä tutustumaan ennen kaikkea Jeesus Kristuksen Vuorisaarnaan. Jos opimme vastaamaan pahaan rakkaudella ja myötätunnolla, olemme lähempänä autuutta, jonka sanotaan olevan kosmoksen todellinen tila.

Fyysisellä tasolla tuo onni tulee esiin terveytenä. Eteerisellä tasolla onnea voi kuvailla harmoniaksi, kauneudentajuksi ja -kokemiseksi. Sieluntasolla tuo onni on meille hyvyys. Sielua kutsutaan rosenkreutzelaisessa perinteessä astraalikehoksi, ja Pekka Ervast on kertonut sen olevan normaalisti eläimen muotoinen. Jarmo pohti, tulivatko toteemieläimet tästä sielumme eläinhahmosta. Ervast kertoo, että voimme kesyttää tuon eläimen itsessämme aluksi kotieläimeksi villieläimestä, ja lopulta sielumme voi muuttua ihmiseksi.

Muu ohjelma ja vapaa-aika

Vaikka luennot ja kirjan opiskelu olivatkin tärkeitä, oli uusiin ystäviin tutustuminen ainakin yhtä merkittävää. Ruoka oli hyvää, suurkiitos Markus Salokkaalle, Marko Manniselle ja Maaria Kuukorennolle, jotka paiskivat töitä keittiössä meidän muiden keskittyessä henkisiin sisältöihin. Ruoka- ja kahvitauoilla oli aina hienoja keskusteluja, ja oli mukavaa huomata olevansa ympäröity ihmisillä, joiden sydän sykki samalle totuudelle kuin minulla.

Ohjelmien alkuun tai loppuun mahtui myöskin runsaasti musiikkiesityksiä, jotka olivat hyvää vaihtelua henkiselle pähkäilylle. Mauri Lehtovirta oli usein kitaran varressa, mutta myös pianolla soitettiin paljon kaunista klassista musiikkia. Sibeliuksen Kuusi-teos ja yhteislaulut jäivät syvästi mieleeni. Minäkin esitin Tarinankertoja-esitykseni viimeisenä päivänä Marko Mannisen ollessa tärkeä tuki ja soolokitaristi siinä. Saimme Markon kanssa myöskin idean alkaa kehittää läntisen henkisyyden kirtaneita. Kirtan tarkoittaa henkisten laulujen ja mantrojen laulamista yhdessä. Meillä on jo ensimmäinen kappale, kesäkurssilla esitetty rosenkreutzelainen mantra Ex Deo nascimur, In Christo morimur, Per spiritum sanctum reviviscimus. 

Jokaisena aamuna ja iltana saunoimme, uimme ja juttelimme henkisistä asioista. Välillä minulla oli jopa sellainen olo, että olen saamassa yliannostuksen kaikesta hyvästä. Onneksi nämä hetket olivat lyhyitä, ja ne muistuttivat siitä, että on hyvä olla myöskin maan ihminen. Olen erittäin onnekas päästessäni tähän henkiseen perheeseen veljeksi. Haluan olla mukana tuomassa rosenkreutzelaista impulssia maailmaan. Enkä vain minä, vaan Kristus minussa.

seven-roses-seven-etheric-forces-etheric-body.jpg