Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Minä Olen -lehden numerossa 3/17

Kuukausi pyhällä maalla ravitsi minua, henkisyyden tutkijaa, enemmän kuin mikään aiemmin kokemani.

Pari viikkoa antroposofisella kibbutsilla ja viikko henkisessä koulutuksessa auttoi minua ottamaan askeleen eteenpäin kohti maailman kansalaisuutta ja uutta tietoa, antoi rikkaita kokemuksia ja ennen kaikkea opetti ottamaan vastuuta ihmiskunnan tulevaisuudesta.
Ymmärsin, että tietoisuuden kehittäminen ainoastaan omia kykyjään varten on merkityksetöntä siihen verrattuna, millaiset tärkeät tehtävät ja mahdollisuudet meitä odottaa, jos otamme henkisen elämän vakavasti.
Oma tietoisuuden tieni lähti liikkeelle kysymyksestä, kuinka voisin nähdä auroja, edellisiä elämiä ja muuta sellaista. Kuitenkin tietä eteenpäin kuljettuani olen oivaltanut, että ihmisen kokonaisvaltainen kasvaminen merkitsee ja on paljon enemmän. Se merkitsee koko elämän laajempaa ymmärrystä. Voimme tulla asteittain tietoiseksi omista tehtävistämme ja toisten ihmisten tärkeydestä, sillä saatamme kokea kuinka jokainen ihminen on osa samaa kokonaisuutta kuin mekin. Kehittämällä inhimillisiä kykyjämme, ajattelua ja havaitsemisesta sekä tuntemista saamme suoran kokemuksen siitä kuinka jokainen ajatuksemme, tunteemme ja tekomme vaikuttavat koko maailmaan. Tätä kasvua tulee lopulta seuraamaan kokemus siitä kuinka jokaisessa elävässä olennoissa, elottomassa esineessä, ajatuksessa ja tunteessa on läsnä kosminen olento; Sana, joka oli alussa.

Ensimmäiset viikot

Saavuin Israeliin Tel Avivin lentokentälle keskiviikkona, mistä matkustin junalla Haifaan, Harduf-nimiseen kibbutsiin. Entinen Snellman-korkeakoulun puhe- ja draamaluokkani oli tekemässä siellä päättötyö-näytelmäänsä, T.S. Eliotin Murhaa Katedraalissa, ja olin saanut kutsun lähteä mukaan seuraamaan prosessia. Näytelmä esitettiin kolmikielisenä niin, että suomi, heprea ja englanti vaihtuivat repliikkien välillä sulavasti. Näytelmässä oli mukana yli toistakymmentä puhe- ja draamalinjan opiskelijaa. On mielenkiintoista, että vain Suomessa ja Israelissa on mahdollista opiskella tällä hetkellä henkisestä maailmankuvasta nousevaa puhe- ja draamataidetta.

Harduf on kaunis ja paikka. Yhteisö sijaitsee vuoren huipulla puiden ja pensaiden keskellä. Sieltä löytyy kaikkea, mitä henkisen tien kulkija tai hyvinvoinnista pitävä ihminen tarvitsee. On biodynaamisia vihanneksia, luomuravintola, taide-esityksiä lähes päivittäin, paljon nuoria opiskelijoita monella eri koulutuslinjalla, kauniit luontomaisemat, eläimiä ja myös eläinterapiaa, steinerkouluja ja -päiväkoteja sekä koteja erityislapsille ja päihdekuntoutuville.

Kun puhe- ja draamalinja valmisteli päivisin esitystään, minä liikuin Hardufin luonnossa ja opiskelin. Harjoittelin erilaisia ajattelu- ja havainnointiharjoituksia, meditoin ja syvennyin lukemaan Vapauden filosofiaa, kirjaa joka toimii modernina tienä ihmisen henkisen ymmärrys- ja näkökyvyn heräämiseen. Mielestäni sitä ei kannata lukea kuin mitä tahansa kirjaa, vaan tarkoitus on aktivoida ajattelukykynsä kirjan avulla. Tällä tavalla kirjasta tulee kuin ison sinfonian nuotit, joita alamme soittaa ajattelumme voimalla. Tätä työtä tehtyäni olen huomannut, kuinka pystyn liikkumaan ajattelullani vapaammin mielen ja ajatuksien sokkeloissa, luomaan uusia käsitteitä ja työstämään tietoisuudessani asioita paljon vapaammin. On kuin olisin herännyt uuteen elämään, joka on aina toiminut tietoisuudessani, mutta josta en ole kuitenkaan osannut olla tietoinen. Vapaa ajattelu on tahdottu teko. Se vaatii meidän omaa aktiivisuuttamme toimiakseen. Tätä aktiivisuutta kutsun esimerkiksi kirjassani Tie sisäiseen ihmisyyteen nimellä huomiointi (attention), ja sen kehittämiseksi löytyy kirjastani sekä muista artikkeleistani useita harjoituksia.

Reilun viikon kuluttua olivat puhe- ja draamalinjalaiset saaneet esityksensä valmiiksi. He olivat harjoitelleet ahkeasti aamusta iltaan monia päiviä, ja lopulta tämä työ palkittiin. Esitys oli syvällinen, kaunis ja harras. He esittivät kahdeksan esitystä Hardufissa, Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Tositapahtumiin perustuva näytelmä kertoo arkkipiispasta, joka kuoli marttyyrin kuoleman, samoin kuin Kristus ja monet tärkeät henkisen työn tekijät. Ymmärsin silloin, kuinka täyspäiväinen henkisen työn tekijä tulee kantamaan ristiä, sillä helposti häntä ympäröivät ihmiset eivät usko, luota tai ymmärrä hänen tietään. Usein tuntuu olevan niin, että tällaiselle ihmisille tulee monia houkutuksia rahan, maineen sekä muiden etuisuuksien muodossa. Esityksen näkeminen antoi minulle voimaa tuntea, kuinka sydämen kuuluu olla järkkymätön omalle totuudelle, mikäli haluaa elää elämänsä henkisenä tutkijana.

Koin Hardufin olevan ensimmäinen suurempi yhteisö, missä ihmisiä kannustetaan tekemään omaa henkistä tutkimusta. Ihmiset puhuvat usein henkisen tutkimuksen tärkeydestä, mutteivät itse tee juuri mitään oman tietoisuutensa kehittämiseksi. Tämä paikka oli mukava poikkeus, sillä siellä minua kannustettiin todella positiivisesti kirjoittamaan ja tutkimaan elämän syvempiä puolia.

Hengentieteellinen seminaari ja Galilean meri

Matkani jatkui reilun kahden viikon kuluttua Galilean merelle. Tapahtuman israelilainen järjestäjätaho oli suunnitellut matkan niin, että kävisimme lähes jokaisessa Jeesus Kristuksen elämän pyhässä paikassa, ja kuulisimme paikan päällä Yeshayahu Ben-Aharonilta, opettajaltani hengentieteellisiä tutkimustuloksia paikoista.

Vaikka matkamme keskeisin hahmo olikin Kristus, saimme tietoa ja näkemystä myös muista henkisistä opettajista kuten Johannes Kastajasta, Christian Rosenkreuzista, Manista, Zarathustrasta sekä Gautama Buddhasta. Nämä kaikki, ja monet muut henkilöt ovat tehneet työtä omana aikanaan sekä henkisessä maailmassa Kristuksen inkarnoitumisen hyväksi.

Asuimme ensimmäinen puoliskon matkasta Galilean meren rannalla olevassa entisessä luostarissa. Kävimme näiden päivien aikana Nasaretissa – Jeesuksen synnyinkaupungissa, Kabernaumissa Pietarin kodin raunioilla, missä Kristus asui opettaessaan, Taborin vuorella sekä toisella vuorella, missä Kristus lausui kuuluisan vuorisaarnansa. Galilean meren alueella oli unenomainen tunnelma. On kerrottu, että tämä tunnelma ja alue ovat viimeiset jäänteet paratiisista, ja sen kyllä tunsi ilmassa. Kaikki oli vielä harmonista ja kaunista, luonto oli vehreää ja vuoret toisensa perään saivat inspiraation kukkimaan tietoisuudessamme. Näillä alueilla Kristus siis käveli elämänsä aikana.
Iltaisin istuimme kuuntelemassa Yeshayahun luentoja Kristuksen merkityksestä ihmiskunnan henkisessä kehityksessä sekä Johannes Kastajan ja muiden opettajien, essealaisten ja juutalaisten tehtävästä mahdollistaa Kristuksen inkarnaatio. Oli tärkeää kuulla myös siitä, mikä tehtävä meillä nykypäivänä on ihmiskuntana.

Galilean meren jälkeen laskeuduimme Jordanin jokea pitkin Jeesuksen kastepaikalle. Minäkin kävin kastautumassa ja olihan se hieno kokemus, vaikka uskonnollisten ihmisten määrä vei kokemuksesta kirkkaimman kärjen. Kun ajoimme Jordanin vierellä alas, oli huomattavaa, kuinka elävä paratiisinkaltainen vehreys alkoi muuntua Juudean erämaaksi, aavikoksi. Laskeuduimme Kuolleelle merelle, joka on syvin kohta maailmassa ellei veden alla olevaa maailmaa lasketa. Tänne siis Kristus päätti inkarnoitua, niin syvälle maahan, etteivät kalatkaan eläneet siellä. Kävimme uimassa Kuolleessa meressä, tai siis kelluimme siellä, sillä mereen ei voi upota sen ollessa niin suolaista. Tämän jälkeen lähdimme viettämään matkamme toista puoliskoa Jerusalemiin.

On tärkeä huomauttaa, että Israelin ajaa pisimmästä päästä toiseen noin viidessä tunnissa. Jos Galilean meri on paratiisin viimeiset jäänteet, on Juudean erämaa se henkinen pimeys, jota moderni tietoisuutemme edustaa. Oli kuin olisimme tulleet valoisasta ykseydestä pimeään yksilölliseen elämään. Tällainen on ihmiskunnan tietoisuuden evoluutio, olemme lähteneet kosmisesta ykseydestä vailla itsetietoisuutta fyysiseen todellisuuteen, jonka ansiosta olemme tietämättömyydessä saaneet yksilöllisen tietoisuuden. Olemme kosmisesti sanottuna Juudean erämaassa, ja tehtävämme on löytää itsetietoinen yhteys takaisin henkisiin maailmoihin.

Pääsiäinen Jerusalemissa

Israel on monen kansan ja uskonnon pyhä maa. Ainakin juutalaiset, muslimit, kristityt ja bahai't tulevat sinne vuosittain uskontonsa pyhimmille paikoille. Jo Jerusalemin vanhasta kaupungista löytyy kolmen uskonnon tärkeimpiä paikkoja alle kahden neliökilometrin alueelta.

Olimme saapuneet Jerusalemiin pääsiäiseksi, missä vietettiin samalla juutalaisten passover-juhlaa. Tämän vuoksi koko kaupunki oli yhtä suurta festivaalialuetta. Erilaiset uskonnolliset juhlat tapahtuivat perätysten, samaan aikaan ja limittäin tässä maagisessa kaupungissa.

Jerusalemissa saimme erittäin yksityiskohtaisen kierroksen kaupungin salaisuuksiin. Kävimme Etiopialaisessa kirkossa, missä kuulin Bob Marleyn aloittaneen oman uskonnollisen tiensä tavattuaan Etiopian kuninkaan, jonka jotkut uskovat olevan Messias. Kävimme kiirastorstaina armenialaisessa messussa ja heidän luostarissaan, jonne ei normaalisti päässyt kukaan ulkopuolinen. Kävimme Jerusalemin alle olevissa tunneli-verkostoissa ja Itkumuurilla joka on Salomonin temppelin alla olevan muurin säilynyt osa. Kävimme Getsemanen puutarhassa ja kahdellakin eri Golgatalla, joista toisessa vietimme myös pääsiäislauantain keskiyön messun. Jerusalemin tunnelma oli hieno. Koko kaupunki on rakennettu vain paikallisesta kivestä, ja siksi se on väritykseltään kokonaan vaalean harmaa.

Reissun lopuksi kävimme vielä holokausti-museossa, missä sai nähdä ja kuulla sen, mitä kauheaa toisessa maailmansodassa juutalaisille tehtiin. Paikka oli todella voimakas ja herätti minussa paljon tunteita. Tämän lisäksi kävimme myös Johannes Kastajan synnyinpaikan luolassa, jossa moni koki vahvasti yhteisen ryhmähengen. Viimeisenä päivänä reflektoimme sitä, mitä kahdentoista päivän aikana koimme, ja päädyimme kuulemaan Yeshayahulta visiosta, jonka hän kokee omaksi - ja meidän monien tehtäväksi.

Kristus-impulssi ja hengentiede

Kristus-impulssi on korkean henkiolennon Kristuksen tuleminen Maan piiriin ja ihmisten luokse. Hän ei ole Jeesus, Buddha tai kukaan muukaan henkinen opettaja, vaan paljon korkeampi rakkauden, luovuuden ja ihmisen yksilöllisen minuuden tuoja. Kristus mahdollistaa ihmisille uusia henkisiä kokemuksia ja luovuutta, minkä pystyy näkemään varsinkin nuoremmissa ihmisissä. Monilla meistä on henkisiä kokemuksia ja sellaista herkkyyttä, jota ei vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten ollut. Koko maapallon ilman voidaan kokea vahvemmin kantavan tätä luovaa rakkauden voimaa, joka potensoituu kun ihmiset tulevat yhteen intentionaan tehdä tai oivaltaa jotain hyvää ja totta.

Yeshayahu on eräs harvoista ihmisistä, joka pystyy kertomaan Kristus-impulssista näin kirkkaasti, sillä hän on tietoisessa yhteydessä sekä Kristuksen että Steinerin kanssa. Hengentieteellisen korkeakoulun, Yeshayahun sekä myös minun tehtäväni on tehdä työtä tämän impulssin parissa tietoisesti ja nykyaikaisesti. On tärkeää ymmärtää, että vaikka saisimme yhteyden Kristukseen ja hänen luovaan voimaansa, on meidän kehitettävä tietoisuuttamme oppiaksemme käyttämään näitä voimia oikein. Tämän vuoksi tuo nykyaikainen havainnointi- ja ajattelukykyä sekä itsetietoisuutta tukeva tietoisuuden tie vastapainon henkisille kokemuksille, jotka saattavat viedä ihmisen pois arkitodellisuudesta itsekkyyden, illuusioiden, hurmos-henkisyyden ja jopa mielisairauden puolelle.

Antroposofia on tärkeä ja toimiva tietoisuuden kehittämisen tie. Tämä tie perustuu ihmisen omaan vapauteen, eikä sen opettajat kuten Yeshayahu tai Steiner kerro valmiita vastauksia, vaan rohkaisevat ihmistä itse kysymään ja tutkimaan elämää kokonaisvaltaisesti. Olemme kuitenkin vasta alussa minuuden kehittämisessä, joten monet meistä etsivät vieläkin valmiita vastauksia ja opettajia, jotka voisivat tehdä työn meidän puolestamme. Minäkin yritin tehdä Yeshayahusta sellaista opettajaa ja saada häneltä valmiit ajatusmallit ja meditaatiot. Hän osaa kuitenkin väistää tällaisen vanhan tietoisuustien ja vastaa kysymyksiin tavalla, joka antaa minulle vapauden kokeilla ja yrittää itse. Ennen kaikkea kyse onkin ihmisen ajattelun vapautumisesta ja sydämen voimien kehittymisestä.

Tämän kaiken Yeshayahu toi iltojen luennoilla yhteen pyhien paikkojen ja ihmiskunnan historian kanssa. Juutalaisen kansan tehtävä oli tuoda kosminen minuus eli Kristus Maan päälle. Saksan tehtävä oli sen sijaan kehittää moderni itsetietoinen minuus, jonka voi nähdä heidän filosofiansa ja taiteensa laadusta. Mutta mitä moderni itsetietoinen minuus tekee vahvistuessaan? Se yrittää tuhota kosmisen minuuden, ja tällä tavalla voimme nähdä, kuinka minuuden voimat kääntyivät vastakuvakseen Natsien valtaannousussa ja yrittivät tuhota juutalaisen kansan, joka oli joskus ollut kosmisen minuuden tuova kansa. Kun pääsin näkemään ihmiskunnan kehityksen tällä tavalla, en voinut kuin haukkoa henkeäni oivallettuani sen, kuinka kaikki elämän asiat ovat henkisessä yhteydessä toisiinsa.

Vastakuvaksi muuttumisen laki (law of reversal) on eräs Yeshayahun tärkeimmistä käsitteistä. Hyvät, kauniit ja puhtaat asiat voivat kääntyä vastakuvikseen, ellemme pysty olemaan tietoisia tästä tuhoavasta voimasta ja sen lainalaisuuksista. Voidaan huomata kuinka esimerkiksi kristinusko, jonka kuului tulla rakkauden ja vapauden uskonnoksi, kääntyi osittain toisia uskontoja sortavaksi, kadotukseen tuomitsevaksi lainopiksi. Samaa voidaan nähdä myös antroposofiassa, muissa henkisissä liikkeissä ja jokaisen meidän elämässä. Jotkut yhteisöt, joiden oli tarkoitus luoda vapaata ilmapiiriä, muuttuvat sääntökeskeisiksi ja jäykiksi.

Myös Kristus-impulssi voidaan kääntää vastakuvakseen, ja näin tapahtui 1900-luvulla kun Natsismi ja muut liikkeet nousivat valtaan. Mutta Kristus-impulssi, jota voidaan kuvailla isoksi aalloksi viime vuosisadalla, tulee olemaan tsunami tällä vuosisadalla. Tämän vuoksi meidän on pystyttävä ymmärtämään ja toimimaan Kristuksen kanssa tietoisesti, tai muuten saamme tsunamin kokoisen haasteen vuosisadan puolessa välissä. Tällä vuosisadalla tuo tsunami tulee olemaan läheisessä yhteydessä teknologian kehittymisen kanssa, ja se tuo ihmiselle suuren kiusauksen poistua tästä maailmasta virtuaaliseen ikuisen nautinnon maailmaan. Antroposofia on tärkeä, elävä työkalu, jolla voimme ymmärtää tämän vuosisadan henkistä tehtävää, sillä se sisältää käsite-järjestelmän, joka auttaa modernia tietoisuutta ymmärtämään monimutkaisia henkisen ja sielullisen maailman lainalaisuuksia ajanmukaisella tavalla.

Yeshayahun mukaan Rudolf Steiner oli ensimmäinen henkilö, joka kehitti modernilla ajattelullaan ja havaitsemisellaan uuden tien henkiseen kokemiseen. Yeshayahu kertoi, ettei tällaista kirkasta ajattelua ja modernia itsetietoisuutta ollut vielä tuhat vuotta sitten, ja siksi ihmisten henkiset kokemukset olivat silloin enemmän unen kaltaisia. Tästä voi saada tietoa lisää Yeshayahun kirjasta Cognitive Yoga, sekä tietysti Steinerin Vapauden filosofiasta.

Lopuksi

On mielenkiintoista huomata, kuinka joillekin ihmisille, jotka ottavat fyysisen elämänsä asiat kuten työnsä ja ihmissuhteensa todella vakavasti, on henkinen elämä lähinnä leikkiä. Heidän mielenkiintonsa suuntautuu mystisiin kokemuksiin, eivätkä he löydä samanlaista tarkkuutta tai ammattimaista otetta henkiseen työssään. Toki lapsenkaltaisuus on tärkeä ominaisuus, mutta meillä on suurempi tehtävä nykypäivänä kuin tyydyttää uteliaisuuttamme.

Suomalaisina olemme saaneet lahjaksi kriittisen ja selkeän ajattelun sekä havainnoimisen lahjat. Tässä ajassa kaiken henkisen kokemisen kuuluisi olla sellaista, ettei se vie meiltä selkeää ajattelua, havaitsemista tai itsetietoisuutta. Muussa tapauksessa se on vanhanaikaista henkisyyttä, joka meidän tulee kehittää ajanmukaiseksi. Voimme muistaa tämän aina meditoidessamme tai saadessamme luovaa inspiraatiota. Mikäli tietoisuutemme uppoaa epäselvään, unenkaltaiseen tilaan, käytämme vanhoja voimia, jotka eivät lähde omasta minuudestamme. Emme tällöin kehitä minuuttamme, vaan nojaamme vanhoihin kykyihin, jotka eivät enää palvele meitä tulevaisuudessa. Tämänkin vuoksi meidän on hyvä kehittää nyt ihmisyyden voimaa eli tahdottua, huomioivaa ajattelua ja havaitsemista. Tämä voima tulee olemaan ikuisesti meidän valomme, sillä se on meidän todellinen Itsemme. Kaikki muut voimat, tunteet, visiot ja aistikohteet tulevat muuntumaan tulevaisuudessa teknologian kehittyessä, ja silloin on tarpeen, että meillä on itseemme nojautuva henkinen aktiivisuus: minuus.

Tultuani takaisin Suomeen, koen kuinka erilaiseksi ihmiseksi olenkaan kasvanut Israelin ansiosta. Olen löytänyt rauhan, josta vasta aiemmin olen saanut pieniä välähdyksiä. On kuin koko olemukseni olisi löytänyt oman paikkansa tässä maailmassa. Elän yhteydessä koko maailmaan ja koen yhteyden Steinerin työhön. Antroposofia on kasvanut minussa eläväksi kokemukseksi, josta Yeshayahu usein puhuu. Henkisestä elämästä on tullut todellista elämää teorioiden ja tekniikoiden sijaan. Ajatteluni vapautui tämän matkan ansiosta, ja nyt pystyn tänä päivänä käsittämään laajempia kokonaisuuksia aivan kuin henkisesti saisin kosketuksen niiden yliaistisesta puolesta.

Uskon, että tämän kaiken mahdollistaa yhteys ja luottamus omaan elämäntehtävääni. Se on ymmärtää yhä syvemmin tietoisuutta ja todellisuutta sen monilla tasoilla, sekä kantaa Kristus-impulssia tähän maailmaan.

 

Yeshayahu Ben-Aharon

Minulla ei ole ollut henkilökohtaista tarvetta matkustaa Israeliin. Olen haaveillut sen sijaan pääseväni Intiaan ja Himalayalle sekä Etelä-Amerikkaan. Tämä Israelin matka mahdollistui kuitenkin siksi, että opettajani Yeshayahu Ben-Aharon, joka on kotoisin Israelista, järjesti kansainvälisen hengentieteellisen korkeakoulun vuosittaisen seminaarin sinne. Olen ollut yli kolme vuotta mukana kansainvälisessä antroposofisessa hengentieteen korkeakoulussa, johon kuuluu lähes sata jäsentä ympäri maailmaa. Olemme aikaisemmin tavanneet koulun kanssa Ruotsissa ja Saksassa, joten tämä reissu oli todellakin minulle uutta.

Tapasin Yeshayahun ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 2012. Hän oli silloin opettamassa Snellman-korkeakoulussa viikon. Jo hänet tavatessani ensimmäistä kertaa oivalsin, että viimeinkin tapaan ihmisen, jonka henkinen näkeminen on hiottu teräväksi. Yeshayahu on tutkinut tietoisuutta jo 40 vuotta. Hänen henkinen näkökykynsä ja ajattelunsa ovat kehittyneet tieteellisen tarkoiksi ja samalla luoviksi, eläviksi voimiksi. Verrattuna visioihin ja mystisiin kokemuksiin, joilla monet selvänäkijät saavat tietonsa, on Yeshayahun henkinen tiedostamistapa selkeä, tarkka ja aivan toista luokkaa. Hän tuntee ihmisen mielen ja alitajunnan labyrintit ja pystyy nousemaan tietoisuudellaan ulos unenomaisten kokemusten maailmoista. Hän työskentelee väsymättömästi yhteisöjen muodostamisen ja ihmiskunnan tietoisuuden evoluution hyväksi sekä ennen kaikkea antroposofian ja Kristus-impulssin puolesta.

Suomessa ollessaan Yeshayahu piti luentosarjan tulevaisuuden teknologian ja itsetiedottoman henkisen työskentelyn haasteista. Ihmisen kokonaisvaltaiseen kasvuun kuuluu se, että tulemme itsetietoisiksi yksilöiksi. On henkisten olentojen suuri lahja meille, että meillä on minuus, joka kehittyy normaalissa arkitietoisuudessamme. Tätä lahjaa ei millään muilla henkisillä olennoilla ole, ja vain fyysisessä maailmassa asuva ihminen voi sen kehittää. Tämän vuoksi henkiset tiet, jotka luopuvat minuudesta tai haluavat lähteä henkisiin maailmoihin ilman sitä, vievät ihmistä eri suuntaan kuin mihin ihmiskunnan kuuluisi mennä. Toinen ääripää tälle on teknologia, joka mahdollistaa meille pian monia nautintoja ja peräti henkisiä kokemuksia ilman omaa työtämme. Teknologia pääsee pian henkisiin todellisuuksiin ja osaa muuntaa nämä kokemukset sähköisiksi impulsseiksi, jotka ohjataan ihmisen tietoisuuteen teknologian avulla. Jos ihmiskunta ei tule ymmärtämään mitä on ihmisyys, jota ei koneella pysty jäljentämään, tulee meille tulevaisuudessa yhä vaikeammiksi muuntua todella sellaisiksi ihmisiksi, joiksi meillä on vielä potentiaalinen mahdollisuus muuntua.

Yeshayahu on kirjoittanut seitsemän kirjaa tietoisuuden ja ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta. Hänen opettajansa on Rudolf Steiner ja tämän tuoma antroposofinen impulssi. Steinerin tavoin on Yeshayahu filosofian tohtori, joka tutkii nykypäivän ilmiöitä henkisen ymmärrys- ja näkökykynsä avulla. Tästä lähtökohdasta hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Event in Science, History, Philosophy and Art. Kirja osoittaa sen, kuinka 1900-luvun alkupuolelta ihmiskuntaan on virrannut uutta, hyvin voimakasta luovaa voimaa, joka on mahdollistanut uudet tieteelliset keksinnöt, uuden filosofisen ajattelun sekä taiteellisen vallankumouksen. Steiner puhui jo 1800-luvulla 1900-luvulla tapahtuvasta Kristuksen toisesta tulemisesta, joka mahdollistaisi uuden luovuuden ja kokemusten virtauksen ihmisille.

Minä ja Yeshayahu Jeesuksen kastamis joella, Jordanilla.