(Tämä artikkeli on julkaistu Takoja-lehdessä 2/17)

Millaista olisikaan sellainen elämä, jonka eläisin kunnioittavan hartauden tunnelmassa. Katselisin silloin maailmaa, ihmistä ja luontoa, ideoita, tunnelmia ja kokemuksia aivan toisesta näkökulmasta. Kaikelle elämän ilmenemismuodoille antaisin niille kuuluvan merkityksen ja arvostuksen. Sanoohan Kristuskin: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Muistatko vielä millaista se oli, kun lapsuudessa tapasit kummisi, isovanhempasi, opettajasi tai jonkun henkilön, jota kohtaan tunsit suurta kunnioitusta? Muistatko sen välittömän hyväksynnän ja ehdottoman hartauden, jonka koit kun kohtasin hänet? Jos kasvoimme lapsuutemme niin, että meillä oli jokin intohimoinen harrastus tai mieltymys, ja saimme kohdata tai edes kuulla sellaisista henkilöistä, jotka olivat kulkeneet samaa tietä pitemmälle kuin me, tunsimme varmasti syvällä itsessämme tällaisia tunteita.

Vartuttuamme alkavat naiivit mielikuvat oppineiden ihmisten täydellisyydestä murentua. Koemme kuinka vanhempamme, opettajamme ja jopa ihailemamme henkilöt ovatkin aivan tavallisia ihmisiä. Heistäkin löytyy keskeneräisiä puolia, jopa ärsyttäviä sellaisia. Alamme nähdä koko maailman, koko elämän keskeneräisenä ja saatamme unohtaa lapsuutemme ideaalit ja unelmat, ne jotka sykkivät sydämissämme kuunnellessamme seikkailuja ja tarinoita, joita vanhempamme lukivat meille iltasaduiksi.

Eikö elämä olekaan sellaista, jollaisena sen lapsuudessa koimme?, kysymme. Haluamme oppia pärjäämään tässä uudessa maailmassa. Sen tarkoituksena on onnistua saamaan onnellisuus ja mielekkyys elämästä esiin uuden maailman lainalaisuuksien puitteissa. Maailma näyttäytyy toisille meistä jopa brutaalin realistisesti. Se on paikka, jonne tulimme viihtymään, saamaan hienoja kokemuksia ja keräämään sekä muokkaamaan sen fyysistä materiaalia. Haluamme olla mukana tässä oravanpyörässä, jossa menestyminen, raha, hienot kokemukset ja elämänpiirin laajentaminen ovat ottaneet paikan hartaudelta, unelmilta ja seikkailuilta, joita olimme tunteneet sydämissämme lapsina. Saatamme jopa kylmettyä ajattelemaan tuota kaikkea lapsuuden harhakuvitelmiksi.

Olemme saattaneet menettää hartauden ja kunnioituksen tunnelman. Mitä vaatisi, että löytäisimme ne uudestaan, tällä kertaa itsetietoisina ja vapaina olentoina? Miten elämämme muuttuisikaan, jos osaisimme jälleen antaa arvoa ja huomioida tätä kaikkea ihmeellistä, jota kutsutaan suureksi elämäksi? – Tämä artikkeli pohjautuu Rudolf Steinerin kirjan Henkisen tiedon tie ja Yeshayahu Ben-Aharonin tuomiin näkemyksiin, sekä omiin oivalluksiini kunnioituksen ja hartauden tärkeydestä koko elämämme suhteen.

Kunnioitus ja hartaus ulkomaailmaa kohtaan

Katsele ympärillesi, huomioi itseäsi ja sisimpääsi. Käytä aistejasi, ja ihastele hetken kaikkea sitä, mitä koet. Mietiskele sitten hetki tätä: Kaikki mitä koet ja miten sen koet on suurien voimien ja aikojen tuotosta. Henkiset olennot ovat luoneet tämän kaiken ehkä yhtä suurella rakkaudella kuin sen, minkä itse koet suurimmaksi saavutukseksesi. Värit, muodot, äänet, tunteet, kehosi ovat kaikki suurien taiteilijoiden tuotosta, ja mitä enemmän tutustut elämään, sitä suuremmaksi taideteokseksi se paljastuu. Tunnelma, jonka voit kokea saadessasi yhteyden näihin ajatuksiin, on jo kunnioittavaa hartautta elämää kohtaan. Ja kuinka usein me unohdamme katsoa elämää tällä tavalla!

Kun alkaa lukea Steinerin Henkisen tiedon tietä, tulee kohtaamaan heti ensimmäisen luvun alussa nämä lauseet: "Lähtökohtana [henkiseen tietoon] tulee olla tietty mielensuunta, sielun perusasenne. Hengentutkija nimittää tätä perusasennetta kunnioituksen poluksi, totuuden ja tiedon herättämäksi hartaudeksi. Vain se, jonka mielessä vallitsee tämä perusasenne, voi tulla hengentieteen oppilaaksi." (8. painos, s.16)

Aika rajusti sanottu, vai mitä? Varsinkin viimeinen lause, joka tarkoittaa sitä, että ennen kuin ihminen omaa kunnioituksen ja hartauden sielunsa perusasenteena, ei ole edes hengentieteen oppilas. Olemme luultavasti tavanneet ihmisiä, jotka ovat mielestämme jo pitkällä henkisellä tiellä mutta joiden sielusta ei loista tällainen kunnioitus ja hartaus elämää kohtaan. Ehkäpä heidän kunnioituksensa onkin syvemmällä kuin se, mihin asti osaamme heitä havainnoida.

Olemme oppineet nyky-yhteiskunnan mukaisesti arvostelemaan ja tuomitsemaan elämän tapahtumia ja ihmisiä niiden arvostamisen ja kunnioittamisen sijaan. Osaamme luultavasti kuitenkin kunnioittaa, silloin kun tämä syntyy meissä vaistomaisesti. On kuitenkin syvempi ja kokonaisvaltaisempi kunnioituksen ja hartauden taso. Sellainen, josta Kristus puhuu Vuorisaarnassa. Silloin meidän kuuluu rakastaa myös vihollisiamme.

On vaikeampaa kunnioittaa mielestämme pahaa ja vastenmielistä ihmistä kuin hienoa ja ihailtavaa. On erityisen haastavaa kokea hartautta ihmistä kohtaan, joka meidät tuomitsee tai joka ei huomaa meitä ollenkaan. Tämä on normaalille ihmiselle varmasti haastavaa, mutta tämä on se koulu, jonka olemme valinneet, mikäli haluamme oppia ymmärtämään elämää syvemmin tai tulla hengentieteen oppilaiksi.

Onneksi meistä jokainen on saanut kokea sitä, miltä kunnioitus tuntuu. Ehkäpä kysymys onkin siitä, että jaksamme alkaa tietoisesti työstää tuota kykyä. Kohdatessamme haastavan ihmisen tai elämäntilanteen voimme muuntaa haastavan tunteen ja tuomitsevan ajatuksen positiiviseksi arvostukseksi ja kunnioitukseksi. Tämä ei kuitenkaan saa viedä pois totuuden näkemistä, eikä siis kyseessä ole vaikeuksien ja haasteiden sensuroiminen. Meidän kuuluu yksinkertaisesti erottaa tapahtuma ja teko ihmisestä ja elämästä. Tekoja täytyy katsoa rehellisesti, mutta ihmistä voi kunnioittaa jo siksi, että hän on ihminen. Tietoisella harjoittelulla tällainen työskentely alkaa sujua, mutta sitä täytyy kantaa tietoisesti mukanaan tietyn intensiivisen ajanjakson, sillä sen täytyy juurtua sielumme perusasenteeksi.

Kunnioitus ja hartaus sisäisessä elämässä

Steiner jatkaa Henkisen tiedon tie -kirjassa tämän asenteen kuvaamista näillä sanoilla: "Hengenoppilaan ensi askel on siinä, että hän ottaa hartauden ajatuselämäänsä. Hänen täytyy varoa tietoisuudessaan ylenkatseellisia, tuomitsevia ajatuksia, ja hänen on koetettava suorastaan viljellä ajatuksissaan hartautta."

Millaista on suorastaan viljellä ajatuksissaan hartautta? Millaista on tuntea hartaus ja kunnioitus sielunsa perusasenteena? Ehkäpä meidän täytyy lähteä liikkeelle niin, että tulemme tietoisiksi siitä, mikä tämän hetkinen sielumme tila on. Havainnoikaamme omia ajatuksiamme ja tunteitamme esimerkiksi päivän ajan. Kysykäämme sitten itseltämme: Kuinka paljon koimme sielussamme hartautta, arvostavaa kunnioitusta elämää ja sen ilmiöitä kohtaan? Kuinka paljon koimme sen sijaan muita vastakkaisia tunteita? Paljonko annoimme tietoisuudessamme tilaa ajatuksille, jotka tuomitsivat maailmaa ja sen keskinkertaisuutta? Kuinka paljon annoimme taas tilaa sellaisille ajatuksille, jotka hartaasti nostivat maailman ilmiöitä, toisia ihmisiä ja tilanteita tuomitsevien ajatuksien kuopasta ylös?

Tällainen rankka tietoisuuden läpivalaisu on hyväksi aika ajoin. Toki siihenkin voi jäädä jumiin, jolloin tietoisuuteemme ei mahdu enää muuta kuin minä ja minun oma sisäinen havainnointini. On hyvä oppia havainnoimaan omaa yksipuolisuuttaan suhteessa erilaisiin konteksteihin, joissa elää. Voi kysyä itseltään, toimiiko yksipuolisesti esimerkiksi aina havainnoiden itseään, vai käyttääkö aikansa kaikkeen muuhun niin, ettei vahingossakaan joudu tekemisiin oman sisäisen elämänsä kanssa.

Ajatuksien ja tunteiden, koko sisäisen elämän kehittäminen tapahtuu asteittain riippuen siitä, kuinka kehittynyttä ajattelumme, tuntemisemme ja tahtomisemme ovat. Ajattelua vahvistamalla ja vapauttamalla opimme elämään vapaana tietoisuutena ajatuksien ja tunteiden keskellä, ja niistäkin vapaina. Voimme sukeltaa vapaan ajattelun voimalla ajatus- ja tunnemuotoihin ja käsikirjoittaa niitä uudelleen. Tuntemisen kohdalla voimme vahvistaa hartauden, kunnioituksen tunteita sekä muita tunteita syventymällä niihin sydämessämme. Tämä kaikki vaatii ja se edellyttää tahdonvoimamme kehittämistä. Tahdonvoimamme kehittyy tällaisen työskentelyn avulla. Itse sain hyviltä ystäviltäni Markku Maulalta ja Matti Kuuselalta jo vuosia sitten vinkin siitä, kuinka tärkeää on kehittää elävää tunne-elämää ja erityisesti näitä tunteita.

Monet ihmiset tekevät myös kiitollisuus-harjoituksia. Joissakin piireissä niiden arvo nostetaan todella korkealle. Esimerkiksi Rhonda Byrnen kirja Taikavoima perustuu kiitollisuuden kehittämiselle. Kiitollisuus ja kunnioitus ovat tunteina jollain tavalla sukua keskenään. Tunteiden sisäinen vahvistaminen, eli tunne-meditaatio, on helppo aloittaa sellaisesta tunteesta, joka on itselleen helppo nostaa kokemukseksi. Työkaluina voi käyttää tunteen nimen lausumista, eläytymistä valittuun tunteeseen, tai mielikuvien ja muistojen käyttämistä.

Kun ihminen kehittää meditatiivista elämäänsä eteenpäin omien tunteiden ja ajatusten havainnoimisesta ja keskittymisharjoituksista, alkaa hän huomata kuinka oleellista on osata luoda hartauden ja kunnioituksen oikea sielullinen tunnelma. Syvempi meditaatio, kuten esimerkiksi todellisuuden henkisten ideoiden tietoinen kokeminen ja meditaatio-sisältöihin tietoinen yhdistyminen, vaativat sydämen aktiivista toimintaa. Ilman niitä vastaavia tunteita, avointa sydäntä tai hartauden ja kunnioituksen tunteita, eivät todellisuuden korkeammat tasot tule avautumaan. Yeshayahu Ben-Aharon muistuttaa kirjassaan Cognitive Yoga yhä uudestaan lukijaa siitä, kuinka avaimet tietoisuuden kehittämiseen ovat tahdonvoiman ja rakkaudellisen antautumisen kehittäminen. Ilman sydäntä ja tahtoa ei tietoisuuden tiellä astuta montakaan askelta eteenpäin, varsinkaan jos puhutaan modernista tietoisuustiestä, joka jättää ihmisen vapaaksi. Olen myös itse kokenut usein, kuinka hartaudellinen sydämen lämpö toimii välittömästi ovena ja myös sen avaajana syvempään yhteyteen meditaatiokohteiden kanssa. Tämän saman olen myös kokenut ulkoisessa maailmassa kaikkien havaintojen kohdalla. Steiner kuvaakin Henkisen tiedon tie -kirjassa, kuinka "kunnioitus herättää mielessä voiman, joka vetää puoleensa ympäristön olioiden muuten tiedostamatta jääviä ominaisuuksia."

Omistautuminen totuudelle

Rudolf Steinerin käännetyissä teksteissä ja Yeshayahu Ben-Aharonilla esiintyy usein englanninkielinen sana devotion kuvaamaan tätä puheena ollutta sieluntunnelmaa. Devotion kääntyy suomenkielelle sanoiksi omistautuminen, antautuminen, hartaus ja hurskaus. Usein he kirjoittavat, kuinka meidän on antauduttava totuudelle ja tiedolle. Saman voisi suomentaa myös sanomalla kokevansa hartaudellisen suhteen totuuteen ja tietoon, tai omistautuvansa tiedolle ja totuudelle.

Harras tiedolle ja totuudelle omistautuminen lisää tunteen ja ajatuksen tasoon vielä tahdon ulottuvuuden. Emme ainoastaan tunne ja ajattele hartaudellisesti ja kunnioita toisia sisäisyydessämme, vaan tahdomme elää ja suuntautua totuutta ja tietoa kohti. Mukaan tulee siis rehellisyyden ja vastuunottamisen elementti. Mielestäni olemme saaneet suuren lahjan jo siksi, että olemme ensiksikin syntyneet, mutta sen lisäksi vielä siksi, että olemme päässeet kuulemaan ja elämään tällaisten asioiden parissa, joita tässäkin olemme pohtineet. Jo tämän olisi hyvä herättää meissä pyrkimyksen tulla saamamme lahjan arvoisiksi suuntaamalla edes pienen siivun elämästämme todellisuuden syvempien asioiden mietiskelemiseen ja niiden tuomiseen arkiseen olemiseemme.

Tahdon omalta osaltani ymmärtää ja kokea elämää jokaisena päivänä syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Tahdon haastaa itseni olemaan rakkaudellinen ja kunnioittavan hartaudellisesti kohtaamaan jokaisen hetken. Tunnen sen sydämessäni, kun sydämeni alkaa säteillä. Muistakaamme, ettemme ole ainoastaan pään ihmisiä, vaan sydämen lämmön, hartauden ja kunnioituksen olentoja: rakkauden olentoja.